perjantai 3. elokuuta 2012

Buono! jpoppia ja rockia sekotettuna




Eli Buono! on Japanilainen kolmen tytön J-pop/J-rock -bändi, joka on perustettu vuonna 2007.
Buono! kuuluu Hello!Project "yksikköön".

Alun perin Buono!n tytöt olivat osa Hello! Project Kids josta ensin syntyi C-ute ja Berryz kobo (tai koubou) joista taasen valittiin kolme jäsentä Buono!on.

Buono! teki alkuun lähinnä opening ja ending kappaleita Shugo Chara -animelle, mutta päätyi tekemään myös singlejä.
Tytöt ovat olleet mukana muutamassa elokuvassa, TV-sarjassa ja radio-ohjelmassa. (Japanilaiset artistit tekevät useimmiten muutakin työtä laulaja uransa lisäksi, esim. ääninäytely, näytteleminen...)

Bändin jäsenet eivät itse soita mitään instrumentteja, vaan sen hoitaa taustayhtye Dolce.

Tuotantoon kuuluu 3 albumia, 2 mini-albumia (SHERBET julkaistaan 22.8.2012), 13 singleä ja 1 kokoelma-albumi.
Keikkoja on ollut useampi Japanissa ja yksi kotimaan ulkopuolella Pariisissa.

Buono!lla on oma youtube kanavansakin (en ole vielä löytänyt)


Bändin jäsenet;


Momoko Tsugunaga , 20

Syntymäpäivä;  Maaliskuu 6, 1992
Bändin johtaja 
Teemaväri;  vaaleanpunainen
Mukana myös Berryz koubou ja ZYX -bändeissä




Miyabi Natsuyaki , 19
   
Syntymäpäivä;  Elokuu 25, 1992
Teemaväri;  punainen
Mukana myös Berryz koubou, Aa! ja Sexy Otonajan -bändeissä




















Airi Suzuki , 18  

Syntymäpäivä;  Huhtikuu 12, 1994
Teemaväri;  vihreä
Mukana myös C-ute -bändissä















      Pizza-la -mainos, jossa Buono!n tytöt olivat mukana

℃-ute


Berryz koubou



*******
Buonon kotisivut
Buonon blogi
Lisää tietoa löytyy Hello!Project Wikistä
*******

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti