Hui, onpa outoa olla täällä pitkästä aikaa, kaksi-kolme kuukautta pyörähtää yllättävän nopeasti.
Varsinkin jos tekemistä riittää. Ja sitten toipuminen tämän kaiken jälkeenkin vielä..
Elikkä. Vuosi 2013 on alkanut todella työntäytteisesti.
Onneksi sovin keikka työpaikkani pomon kanssa että yhteyksissä ollaan vasta kirjotusten jälkeen.
Koulu, reenit, Kujalla-esitykset, Hip Cirq Europ-hanke, kirjotukset, abibal (meidän koulun yksi tärkeimmistä perinteistä: iltapuku juhla abeille), penkkarit, potkijaiset, kaikki hirmuiset maksut, abiristeily, lukuloma ja kirjoitukset uudestaan.
Lukulomaa on kestänyt melkein kaksi viikkoa kolmesta ja puolet ajastani on mennyt laiskotteluun, nukkumiseen, pienoiseen stressiin tekemättömyydestäni ja uudestaan laiskotteluun.
Mikä on kyllä ihan hyvä, ottaen huomioon että olin todellakin ylittänyt omat rajani reilusti, minusta ei ollut paljoakaan jäljellä kun vihdoinkin abiristeily oli ohi.
Älkää käsittäkö väärin. Abiristeily oli hauskimpia ja ihanimpia asioita joita olen kokenut, mutta viimeisen kuukauden ajan mikään ei ole jaksanut kiinnostaa. Ruoka ei maistu, kaikki on samantekevää ja minua vain väsyttää, vaikka tiedän että pitäisi jaksaa.
Eli lyhyesti sanottuna, minulle kuuluu hurjan hyvää. :P
Ihan hyvä että tuli pieni burnout, tästä voi vaan rakentaa ja jatkaa ylöspäin. :))
Maaliskuun aluilla alkaakin loppu rutistus.
Äidinkielen essee ja biologia on ensiksi, sitten tulee loput: englanti, matikka, terveystieto, saksa.
Matikka ja biologia pelottavat hurjasti. Kummassakin olen aina ollut ihan hyvä ja molemmat kiinnostavat, mutta kun katselen vanhoja kokeita kädet alkavat täristä ja pelottaa.
Terveystiedon koe on kuulemma suhteellisen maalaisjärkistä.
Kielet menevät kyllä hyvin, kuullun ymmärtämiset ja tekstitaito menivät hyvin (pisteitä en viitsi kertoa sillä olen kuullut vasta opettajien antamat pisteet, mutta hyvältä näyttää :) )
Ensi viikoksi lupasin itselleni linnoittautua läheiseen kirjastoon, tämän viikon olen keräillyt energiaa ja keskittyny biologiaan. Hypin onnesta eilen kun huomasin tajuavani proteiinisynteesin!! Kunnes huomasin että se jatkuu seuraavalla sivulla... ^.^''
Ihanan terapeuttista kirjoittaa tänne pitkästä aikaa! :)
En tiedä lukeeko kukaan tätä, ehkä ketään ei kiinnostakaan, mutta ihanaa silti :)
Tsemppiä muillekin abeille! ja muille opiskelijoille myös, kesälomaan on vain kolme kuukautta ;)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti