Juu, eli ajattelin vähän laittaa kuvia joulun ajastani.
Olin tosiaan kummieni luona ja perheeni tuli sinne myös. Oli tosi ihanaa pitkästä aikaa nähdä sisarukset ja äiti, vaikka luksi olikin outua, en oikein tiennyt miten pitäisi olla ja suhtautua, mutta nopeastihan tuo hämmennys meni ohi. Ihanaa oli huomata että mikään ei ollut muuttunut, sisaruksia pystyy edelleen kiusoittelemaan ja äitiä pystyy vielä halaamaan. <3
Joulu meni ihanilman suurempia asioita, pelattiin ja juteltiin, syötiin hyvin ja koristeltiin Eekin ja Alexan kanssa joulukuusi. Lellittiin kummien kissoja ja kiusattiin toisiamme, ylipäänsä rentouduttiin ja nautittiin hyvästä seurasta ja lomasta :)
Fuck the rules of parking, joku fiksu saanut hyvän idean mihin parkkeerata :D
Yhdelle illalle kummit olivatkin hankkineet liput paikalliseen joulusirkusesitykseen, mikä oli ihan mahtava !! Pitkästä aikaa näin esiintyjiä ja esityksiä joissa suu jäi auki epäuskoiseen ilmeeseen.
Ja olihan se näkemisen arvoista kun esiintyjä piti päätään leijonan suussa..
Perheen piti lähteä viikon päästä takaisin Suomeen, oli aika rankkaa hyvästellä taas, mutta onneksi lohduttaa että pääsiäisenä heidän olisi tarkoitus tulla tänne Irlantiin :)
Olin tosiaan kummieni luona ja perheeni tuli sinne myös. Oli tosi ihanaa pitkästä aikaa nähdä sisarukset ja äiti, vaikka luksi olikin outua, en oikein tiennyt miten pitäisi olla ja suhtautua, mutta nopeastihan tuo hämmennys meni ohi. Ihanaa oli huomata että mikään ei ollut muuttunut, sisaruksia pystyy edelleen kiusoittelemaan ja äitiä pystyy vielä halaamaan. <3
Joulu meni ihanilman suurempia asioita, pelattiin ja juteltiin, syötiin hyvin ja koristeltiin Eekin ja Alexan kanssa joulukuusi. Lellittiin kummien kissoja ja kiusattiin toisiamme, ylipäänsä rentouduttiin ja nautittiin hyvästä seurasta ja lomasta :)
Käytiin myös kaupungilla kiertelemässä ja shoppailemassa
Fuck the rules of parking, joku fiksu saanut hyvän idean mihin parkkeerata :D
Joku onnistunut välttämään joulukarkit ja kinkun
Yhdelle illalle kummit olivatkin hankkineet liput paikalliseen joulusirkusesitykseen, mikä oli ihan mahtava !! Pitkästä aikaa näin esiintyjiä ja esityksiä joissa suu jäi auki epäuskoiseen ilmeeseen.
Sirkustytöt
Vaikka en tykkääkään eläimistä sirkuksessa, minun käy niitä aina sääliksi, niin oli silti mielenkiintoista nähdä kun työmiehet pystyttivät turva-aidan ja sisään tallusti muutama tiikeri, kaunis valkoinen tiikeri ja hieman vanhempi, mutta suloinen leijona
Ja olihan se näkemisen arvoista kun esiintyjä piti päätään leijonan suussa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti